Ihan vaan pientä päivitystä yhdestä meidän ikuisuusprojekteista. Tässä talossa kun riittää sekä rahareikiä, että ikuisuusprojekteja, joita me sitten avomieheni kanssa aina tasaisin väliajoin ihmetellään, suunnitellaan ja mietiskellään, että pitäisi vissiin tehdä jotain. No tänä kesänä osa ihmettelystä on vaihtunut tekoihin asti, ja siitä tämä ylitsevuotava intoaminen esitellä uuden karhea terassi koko maailmalle johtuu (teitä lukijoita on ihan oikeasti todella monessa maassa!) Itse en ole tämän projektin eteen laittanut tikun tikkua ristiin, joten minullahan tässä onkin varaa ylpeillä… Eikun, juu! Veinhän minä kahvia työmiehille kun repivät sitä naurettavan kokoista, umpibetonista rakennettua kukkaruukkua, ja omalle miehellekin kannoin moneen otteeseen kahvikipposia, kun ahersi hiki päässä useassa eri vaiheessa projektin kimpussa. Niin! Ja ostinhan minä nuo mööpelit ja kukatkin. Eli käytännössähän tämä on yksinomaan minun ansiota, että koko terassia on edes olemassa. Irvi-virnu-hymiö!
Tästä lähdettiin. Tuon valtavan lumikasan alta löytyy siis se naurettavan kokoinen kukkaruukku. Niin no, ruukku taitaa nyt ehkä olla himppusen harhaan johtavaa, mutta en minä tällä norjannetulla päällä tähän hätään mitään muutakaan keksi. Umpibetonia se jokatapauksessa oli ja tuommosia ruskeita puskia (kai niitten vissiin olisi pitänyt vihreitä olla) siellä kasvoi. Sekä ruukku, että puskat sai kyytiä lekan alla.
Tällä jatkettiin. (Tätä ennen oli pitkähkö ajanjakso, jolloin mitään ei tapahtunut. Kukkaruukku oli revitty, mutta ikkuna ei ollut vielä paikallaan, ulkoseinän rappauskin joutui odottaan lämpimämpiä kelejä, ja niitä irtonaisia betoninkappaleitakin lojui sikin sokin sulassa sovussa)
Tähän päädyttiin! (Tuo johto tekee katoamistempun tässä heti pian kun mieheni ottaa taikasauvat taas käyttöönsä. Ja uudet talonumerot meinaan myös laitattaa syksyn aikana)
Thumbs up? Kyllä kai tuolla terassilla kehtaa kahvikupin jos toisenkin ottaa, jos kelejä pitelee.
Jonna
gone with a norwegian 