Eiffel-torni ja lahoava laituri

Olen tuosta meidän ankeasta käytävästä aiemmin kirjoittanutkin, ja tässä jokunen viikko takaperin pääsin vihdoin itseni kanssa yhteisymmärrykseen (ja se ei kuulkaa ole mikään itsestäänselvyys) siitä mitä noille ankeille seinille aletaan ripustamaan. Ja nyt on jo ensimmäinen sisäänosto projektista ”Käytävä sieväksi” hankittu!

Tadaa!

Eikös ole vallan sievä laituri? Pikkusen lahon näkönen, mutta passaa joka tapauksessa kuin nakki silmään tuonne käytävän perälle. (..nakki silmään? Voi apua. Se on kymmenen vuotta kaukomailla asumista tehnyt tehtävänsä…huokaus…enkä nyt edes muista mikä sinne silmään sanonnan mukaan oikeasti sopii..?!?!) Ja entistä sievempi se on varmasti sitten kun se tässä lähiaikoina arviolta parin vuoden sisällä saadaan ripustettua tuohon seinälle.

Mutta ei siinä kaikki. Nimittäin seuraavaa sisustusobjektia, joka oikeastaan jo remonttia suunnitellessa oli koko yläkerran sisustuksen oleellisin osa, ja jonka puuttuessa tähän asti on koko huushollin sisustusprojekti ollut vähintäänkin jäissä, mutta joka nyt vihdoin on siellä missä sen pitääkin. Seinällä. Siinä meni kahdelta mieheltä yhteensä vain 1,5 tuntia kun liimailivat kuvatapetin paikalleen, enkä kuullut yhtään kirosanaa edes koko aikana. (Me ollaan ihan samasta muotista tehty avomieheni kanssa mitä tulee yleiseen päivittelyihmettelysaamattomuuteen…)

Tämä ei sen suurempia esittelyjä kaipaa.

Eiffel edestä ja sivusta. Ihana!

Mutta mainittakoon näin ihan lopuksi, jottei kenellekään jää epäselväksi kuka tässä torpassa päättää, kuva on minun valitsema.

Ja toinen juttu. Tuo lamppu saa lähdöt!

Jonna

Advertisement

Käytävä tarttis vähän väriä

Me ollaan asuttu pian pari vuotta tässä nykyisessä kodissa, mutta sekä remontti, että sisustaminen on vielä vähän aivan kesken. Eikä sisustuksen etenemistä yhtään auta, että allekirjoittanut on vallan kykenemätön päättämään minkälaista sisustustyyliä alkaa tänne kotiin laittamaan. Tyylejä kun on niin laidasta laitaan, ja ideioita on yhtä monta kuin on sisustuslehteä, sisustusblogia ja sisustusputiikkiakin. Ja kun soppaan lisätään vielä värimaailmasta päättäminen, niin uskallan väittää ettei tästä valmista tule tämän vuosikymmenen puolella. Jatketaan nyt vaan asumista kodissa, jossa ei ole mitään seinillä, ja ne muutamat hassut esillä olevat kupit ja kipotkin vaan riitelee keskenään. Mutta onneksi me sentään täytetään kaikki huoneet ilolla, naurulla ja rakkaudella…voi lällyn lällyn.

Mutta jotta ymmärtäisitte mistä puhun, niin tässä esimerkkinä käytävä, joka on  k e r r a s s a a n  ankean tylsä. Käytävän varrella alkupäässä on ovet kylppäriin ja ”master bedroomiin”, ja käytävän perällä on ovet lastenhuoneeseen ja tällä hetkellä vielä vierashuoneeseen/konttoriin, josta tehdään toinen lastenhuone (tällä vauhdilla se valmistunee nuorimmaisen rippijuhliin). Kuten näette, paljasta seinää on metritolkulla (7 jos mustasta kahvasta aletaan mittaamaan)! Mutta tännekään en ole saanut laitettua  y h t ä ä n  mitään, kun en osaa päättää mitä laittaisin. Ideoista ei siis ole pulaa. Niitä on vaan aivan liiaksi.

Mutta kyllä se nyt vaan niin on, että tärkeitä päätöksiähän tässä on alettava tekemään. Ei tuo käytävä tuosta sen kodikkaammaksi tai kutsuvammaksi muutu vaikka sitä kuinka tuijottaisi. Ja sitäpaitsi, minä tahdontahdontahdon kuvia ja tauluja seinille, tyynyjä yhtä paljon kuin tuhannen ja yhden yön tarinoissa (no ei välttämättä tuonne käytävälle kuitenkaan), ja tuommoisen pienen poron (tai vissiin kai se on peura) pään keikkumaan jonnekin. Ihan mihin vain. Mutta se on saatava. Ja rakas avomieheni, jonka kannattama überminimalistinen tyyli saa jopa minkä tahansa sairaalan aulan näyttämään sirkusteltalta, saa sanoa mitä haluaa. Poro on minun!

Stay tuned! Nyt alkaa tapahtumaan!

Jonna