Joulutunnelmaa

Tädäm. Mun piti nyt vielä tän vuoden puolella tulla näyttään miten meidän perheessä joulustressaillaan.

Tässä oli lähtökohta kun oltiin jo laitettu vähän joulua, mutta ei oltu vielä lähestulkoonkaan maalissa. Kaaos ja katastrofi. Ei siis yhtään joulufiilistä vielä.

Ja tässä on vain muutama kuva keittiö-olohuone -akselilta. Muualta en edes viittiny ottaa kuvia. Kylppäri, makkari, eteinen/portaikko ja vierashuone oli kuin pahemman luokan pommituksen jäljiltä. Kodinhoitosekasorrosta puhumattakaan. Mutta eipä hätää. Ensin vain pienimuotoinen strategiapalaveri itseni kanssa, sitten muutama rätti/luutu esille ja pölyjen pyyhkimiseen. Ja ennenkuin olin ruokapöydän kohdalle ehtinyt, oli molemmat mukulaiset jo riistäneet yeah right! rätit mammaltansa, ja kummatkin olivat kovassa työn touhussa. Meidän ”joulusiivouksen” tänä vuonna teki siis 3,5 vee ja vähän yli 1 vee – ja ihan ilman pyyntöjä, uhkailuja ja/tai lahjomisyrityksiä. Halleluja!

Sivukommentti: Lapsityövoima sallittaneen siinä tapauksessa jos mamma olisi joutunut tekemään koko siivouksen itse, ja tuloksena olisi ollut totaalisen puhkipoikki oleva, rättiväsynyt, kitisevä ja pahantuulinen mamma, joka vielä kaiken lisäksi kärsii D-vitamiinin puutteesta?? (Juu, meinaan syyttää tuota puutostilaa ainakin vielä seuraavan vuoden verran. Todella kätevä ja uskottava tekosyy, suosittelen!)

Kun mukulaiset olivat touhunneet aikansa kyllästyneet rätteihinsä, pyysin avomiestäni kaappaamaan heidät kainaloonsa, ja ajoin heidät meidän ”elokuvateatteriin” evakkoon. Halvan lapsityövoiman ansiosta minun ei sitten tarvinnut ENÄÄ kuin kuskata kaikki miljoona tavaraa omiin paikkoihinsa, imuroida, luututa, ja pestä kylppäri sekä muutama pahimmista pikkukäsien jäljistä ja tahroista kärsivä ikkuna. Uskomatonta miten paljon sitä saakaan aikaseksi puolessatoista tunnissa, jos oikeasti on tehokas. Tosin pari tuntia piti vielä iltasella säätää joulukoristeitten kanssa, ja seuraavana päivänä ostaa vielä muutama uusi jouluhärpäke, mutta mukavaahan se vain on, se joulukoristelu siis. Joulu on ihanaa aikaa jos vain osaa olla stressaamatta. Ja ylpeänä voin kyllä kertoa, että tänä vuonna EN ole ”ressiny” tippaakaan. Piparkakkuja ei olla leivottu, piparkakkutalon kokoaminen jäi vain haaveeksi (tosin haaveeksi se on jäänyt aiemminkin vaikka olen kokoamista yrittänytkin), mitään muutakaan en ole leiponut (kaupasta oon tosin ostanut senkin edestä herkkuja), lahjoja aloin hankkimaan jo elokuussa, joten joulukuun alussa oli enään kymmenen lahjaa kolmestakymmenestäkolmesta jäljellä, eli nou stress myöskään sillä osastolla, ja ne joulukortitkin jäi muutaman heikon ja tuhoon tuomitun kuvanottosessio -yrityksen tasolle. Eikä yhtään ole stressannut etten ole tehnyt mitään ”mitä pitäis”. Tällä reseptillä mennään tänä vuonna, ja tiedä vaikka käyttäisin samaa reseptiä ensi vuonnaki.

Tässä vielä muutama hätäsesti napattu kuva mun stressittömästä joulusta.

Hyvää joulua kaikille! Kiitos seuraamisesta tänä vuonna. Toivottavasti pysytte kelkassa ensi vuonnakin. 🙂

Advertisement

Anna äänimerkki

Piiiip!

Me ollaan blogin kans oltu kuurupiiloa jo monta viikkoa. Mulla melkeen meinas loppua turnauskestävyys ja kärsivällisyyskin jo, mutta onneksi en antanut periksi. Näköjään tämmönen periksiantamaton väsyttämistaktiikka toimii täälläkin. Mutta puolitoista kuukautta siihen sitten vierähtikin. Puh.

Blogin kommentti: Luulet vissiin olevasi hauska? Lopetahan lyhyeen, kukaan ei naura.

Selvä. Kerrotaan sitten mieluummin totuus, taas jälleen kerran. Eli heippa vain, täällähän minä, Saamattomat bloggaajat ry:n puheenjohtaja, ja sen ainoa jäsen.

Kateellisena ihmettelen, ja hattua nostan teille kanssabloggaajille, jotka ehditte/jaksatte/pystytte/kykenette postaamaan juttuja jopa useamman viikossa? Millon te syötte? Nukutteko te ollenkaan? Mie kun saan niin lahjakkaasti kulumaan kaksikymmentaneljä tuntia vuorokaudessa, joka ikinen päivä, kaikkeen muuhun kuin bloggaamiseen, että ihmetellä aivan täytyy mihin ihmeeseen saankin tuhrattua kaiken sen ajan. Treenaamiseen se ei kulu. Jouluaskarteluihin, joulukoristeluun, leipomiseen tai virkkaamiseen/kutomiseen/ompeluun se ei kulu. Eikä se kulu ylenpalttiseen nukkumiseenkaan, kun aina on vaan väsynyt olo (D-vitamiinin puutos sanoi lääkäritäti tässä jokunen viikko sitten, eli voin ihan hyvällä omalla tunnolla käyttää liian alhaisia vitamiinivarastoja tekosyynä bloggaussaamattomuudelle…) Haha!

Niin, tosiasiassa mun aika kuluu tällä hetkellä täyspäiväisen työn lisäksi näiden kahden mukulaisen kanssa touhottaessa ja tätä huushollia ylläpitäessä. Otetaanpa esimerkiksi vaikka vaatehuolto. Siihen mulla menee niin monta tuntia viikossa, etten uskalla edes arvata. Meidän lapset kun ei kulje vaatteissa, jotka ei passaa keskenään värien puolesta. Ja koskapa meillä on pinkkejä, vaaleanpunaisia, heleän vaaleanpunaisia, vanhan roosan värisiä, violetteja, tummemman pinkkejä, vaaleamman pinkkejä, tumman violetteja, vaaleamman violetteja, ja jopa keltaisia, tummansinisiä, mustia, ruskeita, raidallisia, pilkullisia, kukallisia, hello kittysia, muumisia, jne jne jne…vaatteita, niin niiden soinnuttaminen keskenään on melkeinpä kokopäivätyötä. Heleän vaaleanpunainen kukkapaita, violetit sukkikset raitoineen ja pinkki hame pilkkuineen ei sovi keskenään edes pimeässä. Ja koskapa olen perinyt jotakuinkin saman pakkomielteen kuin siskonikin, en kertakaikkiaan osaa laittaa lapsiani tarhaan vaatteissa, joiden värit eivät soinnu keskenään. Tämä pakkomielle johtaa siis siihen, että käytän järjettömän paljon aikaa kodinhoitohuoneessa seisoskeluun ja vaatekappaleiden pyörittelyyn pinkasta toiseen. Vaatepinkat on jaoteltu toisiinsa sointuviin tarhavaatteisiin, viikonloppuvaatteisiin, kotivaatteisiin, kyläilyvaatteisiin ja yöpukuihin.

Blogin kommentti: Hanki reseptillä saatavia lääkkeitä. Mitä pikimmiten.

No vaihetaan sitten aihetta. Sitä ei tarttekaan kauaa hakea: joulu. Nyt se joulu sitten jo on. Ja jotta en pettäisi Saamattomat bloggaajat ry:n toimintasuunnitelmaa, niin toivottelen jo nyt hyvää joulua, kiitos kuluneesta vuodesta, hyvää uutta vuotta, loppiaista ja pääsiäistäkin ihan varmuuden vuoksi.. Kaikkien todennäköisyyslaskelmien mukaanhan seuraavaa blogipostausta voinette odotella vasta…eh..sitten joskus. Mutta ei ainakaan ennenkuin voidaan todeta, että joulu meni jo.

Eli heippa vain! Ja kiitti.

********************

Ps. Ne, jotka odottaa meiltä joulukorttia – odotatte turhaan. Tänä vuonna kortit jää vain kaukaiseksi toiveeksi. Ensinnäkin, valmiit tonttuiset joulukortit ei oo mun juttu. Toiseksi, nämä meidän mukulat ei ole niin montaa nanosekuntia paikallaan yhtäaikaa, että niistä saisi otettua yhtään kuvaa, jossa kummallakin olisi ”katsokaa-kuinka-suloisia-me-ollaan-ja-kuinka-idyllistä-meillä-on-ja-hyvää-joulua-kaikille” -ilme, tai edes jossa kaikki raajat olisivat niin paikallaan ettei minkäänlaista aaltoliikettä näkyisi kuvassa, tai edes jossa kummatkin silmäparit olisi yhtäaikaa auki… Annoin sekä periksi, että itselleni anteeksi epäonnistumiseni meidän perheen idyllin edelleen välittämisessä joulukorttien muodossa, ja syytän siitä D-vitamiinin puutosta.

Keskellä viikkoa taas ja kohta on jo joulukin

Ja taas sitä päästään päivittelemään tätä järjettömän nopeaa ajan kulua. Miten nämä viikot, kuukaudet ja jopa vuodet meneekin niin vilahtaessa ohi. Toissapäivänähän minä vasta puskin nuorimmaisen maailmaan ja eilen oli vielä kesä, mutta huomenna onkin jo sitten joulu, ylihuomenna se on taas kesä, ja ennenkuin tässä kissaa ehtii sanoa, niin juhlitaan jo uutta vuotta 2020. Jumankekkale. Sanattomaksi vetää…

No mutta onneksi tänään on vielä syksy, ja saa nauttia syksyisistä tunnelmista. Ulkona on ollut tänään sumuista, aurinkoista, pilvistä, vähän sateista, poutaista, värikästäkin on, ja sitten jo yhtäkkiä pimeää, sopivan raikkaalla tavalla koleaa, mutta onneksi ei vielä luihin-ja-ytimiin-asti-tunkeutuvaa-kylmää. Lyhyesti sanottuna aika ihanan sopivaa. Tosin eipä tässä hirveästi tuosta syksyisestä säästä saati tunnelmasta pääse tai ehdi nauttimaan, kun aamulla mennään puolijuoksua tarhaan, koska mamma on taas myöhässä töistä, ja iltapäivällä taistellaan muutama minuutti tarhan pihalla, että josko sitä jo lähdettäis kotia ruuan laittoon, sitten kolmevarttia/tunteroinen sapuskatouhuissa, leikkimistä/tappelupukareitten erottelemista toisistaan, ja hupsista ei muutakuin taas sapuskahommiin, sitten iltatouhut, joka sisältää myös muutaman nuotin vierestä lauletun laulun, ja sittenhän se tämän mamman kotityöt vasta alkaakin: Pesukone, astianpesukone, säätiedotuksen tarkistaminen, jotta seuraavan päivän sisä- ja ulkovaatteiden valikoiminen ja pakkaaminen menisi ilman elämää suurempia epäonnistuneita valintoja, aamupalan suunnittelu (kun täällä ei edelleenkään lapset tarhassa saa aamupalaa), ja no, muutama muu pikkuhomma. Ja sitten kun vihdoin saan istutettua pyöreän takamukseni sohvannurkkaan, on kello jo niin paljon ettei ulos kyllä viitsi/uskalla lähteä kun on säkkipimeää, ja mitään kynttilöitä nyt ei ainakaan ehdi poltella kun ne tuikkuastiat pitäisi ensin ottaa esille sieltä kaapin perältä missä ne on turvassa kohta yksivuotiaalta ja nukkumaankin pitäisi mennä ihan kohta.

Onko tuo ihme jos tässä ei ehdi muutakuin yrittää roikkua mukana, ja vain todeta se tosiasia, että joulu on taas nurkan takana. Tuon ylimmäisen kuvan joululehdenkin ostin tänään kaupasta! Ja kolmestakymmenestä joululahjasta on jo kahdeksantoista hankittuna! Ja parin viikon päästä on jo nuorimmaisen yksivuotissynttärit, joten ne onkin jo melkein vietetty, kun suunnittelemaan niitä ei nyt ainakaan enää ehdi, mutta kaippa sinne täytyy joku saharakakku tehdä ja muutamat voilta tai rapsiöljyltä maistuvat muffinssitkin pyöräyttää.

Nyt hengästyttää. Taidan alkaa lukemaan tuota joululehteä, kun jouluhan on jo huomenna. Melkein.