Nyt kun tuo taivaalla asuva iso, keltainen ja kovin harvinainen mollukka näillä leveysasteilla taas yli viikon poissaolon jälkeen suostuu näyttäytymään, ja vaatteet vaihtuvat pitkistä kalsareista hameeseen ja toppiin, niin kyllähän se on taas pienoinen shokki huomata kuinka valkoinen tämä pohjoismaalaisen iho voikin olla.
Vaikka kesä on jo käytännössä melkein ohi näinkin pitkällä, ei ihoni ei ole juuri väriä saanut. Toisaalta. Onko tuo oikeastaan ihmekään, koska 1. Laitan sun blockia jopa näillä leveysasteilla heti kun mollukan mahdollisesta näyttäytymisestä kerrotaan television säätiedotuksessa, ja 2. Sitä mollukkaa ollaan nähty tänä kesänä niin harvakseltaan ettei ne ruskettavat ja myös niin kovin vaaralliset säteet ehdi kauan sädehtiä ennenkuin harmaat ja raskaat pilvenperkeleet (anteeksi kielenkäyttöni) jo tukkivat säteilyreitin.
Tänään paistaa!
Olen ehkä kuitenkin kallistumassa sille kantille, että kauniin pyöreät ja ah niin vitivalkoiset reiteni pääsevät paremmin oikeuksiinsa vihreää nurmikkoa vasten, kuin esimerkiksi kiinteät, lihaksikkaat ja sopivasti päivettyneet reidet. Ja katsokaa kuinka nuo siloiset viikko sitten ajellut sääreni aivan huutavat huomiota osakseen. Ja huomatkaa myös kesävarpaani. (Varpaani näyttävät aivan samalta kesät talvet. Kynsilakkaako? Ai mitä se on, ja kenellä sitä on aikaa tuhertaa varpaisiin?)
Mitäpä tähän taas muuta kuin, että näillä mennään. Hyvin on menty tähänki asti. Ja kukatkin elävät edelleen.
Jonna
gone with a norwegian 