Kahjot ketut Norjasta

Onko tämä kettu-villitys kiiriny jo suuren yleisön tietosuuteen Suomessa, ja muuallakin maailmassakin? Kaksi kahjoa norjalaiskoomikkoa, jotka kutsuvat itseään nimellä Ylvis brødrene, Ylvis veljekset (Vegard ja Bård Ylvisåker) on tehnyt musavideon ketusta, jossa äimistelevät ja pohdiskelevat mitä se kettu oikein sanookaan. Koira sanoo hau, kissa sanoo mau, lintu sanoo piip, ja niin eespäin, mutta kukaan ei tunnu tietävän mitä se kettu sanoo..?

Video on tällä hetkellä saavuttanut melkein 131 miljoonaa osumaa youtube:ssa. Video julkaistiin ensimmäistä kertaa vasta 3.syyskuuta, joten vauhti on ollut hurjaa. Ensimmäinen sata miljoonaa osumaa meni rikki 35 päivässä, kun taas esimerkiksi Gangnam Style, joka on kaikkien aikojen eniten katsottu video youtubessa käytti 53 päivää sadan miljoonan rikkomiseen. Ylvikset tekivät ensimmäisen Live -esiintymisen Ellen DeGeneresin talk showssa muutama viikko takaperin, jonka jälkeen poikien kettu -videon suosio kasvoi aivan räjähdysmäisesti. Ensimmäisen jenkkikeikan älkeen pojat ovat käyneet promoturneella jenkkilässä uudemmankin kerran, ovat Billboard -listalla kuudentena, New York Times sekä Rolling Stone -lehdet ovat tehneet artikkelin näistä hulluista veljeksistä, ja tämä loistavan ärsyttävä koko päivän päässä soiva jumputus on päätynyt jo ainakin yhden paikallisen spinninkiohjaajan soittolistalle. Tosin pyöräilyä tämän tahtiin ei voi parhaalla mahdollisella tavallakaan sanoa pitkäveteiseksi.

Katsokaa ja naurakaa…

 

Tyhjää täynnä

Heipparallaa taas vaan kaikille! Taas näitä älykkäitä aloituksia…koettakaahan kestää vain. Lisää korkean IQ:n vaativia latauksia on varmasti luvassa.

Varoittelen kuitenkin heti tähän alkuun, että tämä tulee olemaan tämmöinen tyhjää täynnä -tuotannosta päivää postaus. Ei ole kertakaikkiaan mitään sanottavaa. Ei yhtään mitään. Mutta kun edellisestä postauksesta alkaa jo olla niin monta päivää, ja kaikki te, minun uskoutuneet fanit ympäri maailmaa jo varmasti kieli pitkällä odottatte uutta tuotantoa, niin täytyyhän sitä lukijoiden tarpeisiin vastata. Ja ajatelkaa nyt, luvassa on niin täydellisen tyhjäpäistä löpinää, että aivot voi vaaratta heittää narikkaan ja jatkaa lukemista. Johan sitä vähemmästäkin tulee hyvälle tuulelle.

Ei kun hei, oikeasti. Tähänkö sitä on jo tultu kahden kuukauden bloggauksen jälkeen? Tyhjä ideavarasto jo nyt?

No ei huolta, varastot on täynnä. Aika ei vain tahdo riittää. Aiheita olisi vaikka yhden raamatun verran, mutta jokaisen suomen kielisen postauksen tuhertamiseen menee niin kirotun kauan aikaa, että heikkohermoisempaa jo varmasti hermostuttaisi. Ja vaikka kuinka yritän kirjoittaa ”täydellistä suomea”, niin siltikin väliin livahtaa aivan liian monta ärsyttävää kirjoitus- ja kielioppivirhettä. Olen tainnut jo aiemmin jossain postauksessa mainitakin, että olen aivan ärsyttävyyteen asti pilkuntarkka tuhraaja. Kirjoitusvirheet kuuluvatkin minun ”Top-vitoseen” sarjassa Ärsyttävimmät pikkuärsytykset. Muut sarjaan kuuluvat pikkuärsytykset ovat pienellä alkukirjaimella alkavat lauseet, vinossa roikkuvat taulut, kaikki tarkoituksettomasti epäsymmetriset asiat, sekä yksittäiset hiuskarvat, jotka ovat ujuttautuneet tissiliiveihin ja kutittavat niin, että järki menee (niitä hiuskarvoja on metsästetty hullunkiilto silmissä tissiliiveistä yhdessä jos toisessakin epäsopivassa ajankohdassa…yksityiskohdat jätettäköön tällä kertaa kuitenkin mainitsematta..)

Mutta takaisin siis tuohon aiheeseen täydellisen suomen kirjoittaminen. Olen tässä jo jonkun aikaa nimittäin pohtinut, että pitäisiköhän minun jättää nämä naurettavan huonot yritelmät kirjoittaa virheetöntä kirjakieltä, ja kirjoittaa ihan suosiolla puhekieltä? Vaikka puhekieli on nimensä mukaisesti kieltä, jonka laittamista kirjoitettuun muotoon pitäisi vältellä viimeiseen hengenvetoon asti, niin halu heittäytyä aivan hurjaksi ja uhmata kaikkia kielipoliiseja on suhteettoman suuri ottaen huomioon asian todellisen tärkeysarvon. Kuka siis jaksaisi pelihousunsa repiä jos minä alkaisin kirjoittamaan juuri niin kuin puhun? Toisaalta, jos antaisin itselleni luvan kirjoittaa täydellä Rovaniemen murteella tai tällä sönkkösuomella, jota oikeasti puhun, niin laittaisin itse tasan varmasti muutamat pelihousut tuhannen kappaleiksi. Mutta, jos sitä jonkunlaisen välimuodon löytäisi. Sekametelisoppaa siis on luvassa, mutta on se joka tapauksessa enemmän minun tyylistä, kuin tämä niin kutsuttu kirjakieli mitä tällä hetkellä tänne räpellän.

For crying out loud (Käännös: voihan äänekäs itku). Tässä meinaa jo itselläkin alkaa nolottamaan tämä sussiunaaman turhanpäiväinen tuhertaminen. Mitenkähän tämän voisi kunnialla lopetella??

No sen verran vielä, että tuolla alussahan mainitsin, että ideoita on monta. Suunnittelin tuossa vähän tulevia postauksia ja ajattelin, että taidanpas alkaa kirjoittamaan myös vähän ruoka-asiaa. Ja sisustuksesta on tulossa lisää. Kilokamppailu kamppailee oman mahdottomuutensa kanssa, mutta siitäkin lisää myöhemmin. Suuresti lupaamastani Operaatio pyöräretkestä ei tule yhtään mitään, joten siitäkin on varmasti muutama tyhjentävä totuus kirjoitettava. Ja autoasiaa olisi. Ja lisää Must have -juttuja on myös tulossa.

Eli stay tuned. Mielenkiintoinen syksy on tiedossa! Itseironinen_naurunaama-silmänvinkkaus-hymiö

Jonna

(Voi hyvän tähden. Onnistuin kuin onnistuinkin kirjoittamaan kokonaisen, aivan liian pitkän, postauksen aiheesta ei yhtään mitään sanottavaa.)

Löppäpöksyt ja turustöppöset

Tietääkö kaikki mitä otsikon sanat oikeastaan tarkoittavat? Löppäpöksyt ja turustöppöset?

Meidän perhe on aina ollut vähän sitä sorttia, että me keksitään itse sanoja. Suomen kieli, eikä vähiten lapin murre, on siitä niin loistava, että uusien sanojen keksiminen on ylipäätään mahdollista, mutta myös järjettömän hauskaa. Meillä noita mitään tarkoittavia, ennen kuulumattomia sanoja viljellään arkipäivän puheessa ilman, että me muut perheenjäsenet edes ajatellaan, että sanat voisivat jossain yhteyksissä olla suomea äidinkielenään puhuvillekin täysin hepreaa. (Täytyy tähän väliin kommentoida, ettei me niin maalaistolloja olla, että käytettäisiin ”koodikieltä” kenen tahansa kadun tallaajan kanssa. Sen verran toimivat nuo suodattimet sentään meilläkin…)

Tämä vain tuli tässä yksi päivä mieleeni, kun kolmevuotias tyttäreni ei yhtäkkiä ymmärtänyt sanomaani. Hän oli pukemassa housuja jalkaansa, jotka olivat nurinkurin. Sanoin hänelle, että ”oota vähän ku mamma keplauttaa nämä löppäpöksyt eka ympäri”. Lapsiriepu näytti kirjaimellisesti elävältä kysymysmerkiltä, kun ei tiennyt mitä kamalaa niille housuille oli juuri tapahtumassa. Selitin sitten vähän ymmärrettävämmällä suomen kielellä, että housut olivat nurinpäin, ja mamma vain kääntäisi ne ensiksi oikein päin ennenkuin hän voisi pukea ne jalkaansa. (Ei tarvitse kaukaa syntipukkia hakea, jos mukulaiseni eivät koskaan opi puhumaan ymmärrettävää suomea… Lähettäkää nyt hyvän tähden kaikki kynnelle kykenevät Muumi DVD:tä näille lapsirievuille, että saisivat kuulla ihan oikeaoppista suomea ennenkuin on liian myöhäistä!!!)

En siis ollut varmastikaan käyttänyt sanoja keplauttaa ja löppäpöksyt hänen kanssaan aiemmin. Löppäpöksyt ovat varmaan kuitenkin yleisesti suomenkieltä puhuvien, ja yli kolmevuotiaan väen, tietoudessa. Sitäpaitsi sanahan on loppujen lopuksi aika ilmiselvä. Mutta sittenpä tulikin tuo sana turustöppöset mieleeni. Se ei taida olla niin itsestään selvä ilmaus??

Meidän perheessä turustöppösillä tarkoitetaan jotakin itsetehtyä, täysin epäonnistunutta vaatekappaletta, asustetta tai jotain muuta yritelmää, joka on joko ommeltu, kudottu tai virkattu. Meillä tosin, jostain täysin itselleni tuntemattomasta syystä, nämä turustöppöset tuntuvat vain aina olevan minun tekemiäni… … ???

Olisi kyllä hauska kuulla muilla käytössä olevia omia sanoja tai ilmauksia, joita ei ihan heti sivistyssanakirjaan hyväksyttäisi. Kertokaahan ihmeessä, niin rikastutetaan toistemme kieltä!

Jonna

Suomireissu

Viikko Suomessa meni yhdessä hujauksessa. Kotonakin ollaan ehditty olla jo torstai-illasta lähtien, mutta ei tässä ole ihmettelyltä ja päivittelyltä mitään ehtinyt vielä kirjoittaa. Ihmettelyyn ja yleiseen päivittelyynhän ei mitään erityistä syytä tässä talossa tarvita. Näihin viimeisiin lomapäiviin turhanpäiväiseen olemiseen kun saa yllättäen kulumaan aivan liian paljon aikaa. Reissusta olisi paljon kertomista, mutta kukaan ei jaksa tohtorin väitöskirjan verran tekstiä lukea yhden viikon mittaisesta matkasta, joten yritän nyt tyhjentävästi tiivistää huippuhetket muutamalla aivan liian monella kuitenkin lauseella.

Matkustaminen kahden pienen kanssa yksin:

No problemo!!! Sekä Suomeen meno- että kotiin tulomatkat menivät loistavasti. Lennot meni hyvin, vaihdot sujui suunnitelmien mukaan ja laukutkin saapuivat hihnalle ihan niinkuin pitikin. Lentopelko pysyi hallinnassa, yhtään epämiellyttävää pissa-kakka episodia ei sattunut, ei ollut kipeitä korvia eikä muitakaan huutamista, kirkumista ja/tai kiukkuamista helposti aiheuttavia ongelmia koko matkustamisen aikana. Oli helppoa olla ylpeä lapsistani (eikä vähiten itsestäni) kun olivat niin reippaita. Eli, tuskinpa tuo viimeiseksi kerraksi jää kun lähden yksin reissuun tyttöjen kanssa. Tiedä vaikka lähtisin syksyllä vielä etelän ”lomalle” näiden mukuloitteni kanssa. Matkaseuralaisia vapaaehtoisia lastenhoitajia otetaan mielellään mukaan!

20130729-010034.jpg

Perhe ja suku:

Perhe on pahin, sanotaan. No, ei tässä tapauksessa (tai, ei ole ainakaan poliittisesti korrektia julkisesti niin väittää..). Kiitos mammamummille ja siskotätille, että sain nukkua. Monena aamuna. Ihania olette. Siskontyttö, iskäukki, velieno ja kaksi kappaletta mummitätejä oli myös ilostuttamassa sekä minua, että mukulaisia reissun aikana. Vanhimmaiseni ikävöi jo teitä kaikkia, ja haluaa lähetellä tekstiviestejä koko ajan. ”Palijon sytämiä”. Tai junan kuvia (eno kuulemma tulee junalla meidän tykö). Pienimmäiseni itkeskeli mammansa perään koko viikon ajan, vaikka useasti en ollut muutamaa metriä kauempana, eikä vielä viimeisenä aamunakaan suostunut syömään kun mummi yritti syöttää. Pohjimmiltaan lapsukainen kuitenkin tykkää teistä varmasti kuin hullu puurosta (menikös tuo sanonta oikein?)

20130729-005956.jpg

Ystävät:

Ystäviä sain nähdä monta. Muutamaa en tosin ehtinyt, mutta toivottavasti seuraavalla kerralla sitten. Yksi ystävistäni meni naimisiin. Pienet ja kodikkaat juhlat olivat aivan morsiamen ja sulhasen näköiset. Ja morsian oli niin kovin kaunis. Juhlissa sain olla vanhojen ystävien kanssa, jotka ovat pysyneet kelkassa jo yli 20 vuotta! Miettikää, yli kakskyt vuotta. Sehän on pieni ikuisuus. Kiitos teille rakkaat. Ja ystäväni, jonka ensimmäisen kerran tapasin vajaa kolme vuotta sitten, mutta josta on lyhyessä ajassa tullut todella tärkeä, tuli meitä tapaamaan 4,5 tunnin (yhteen suuntaan!) ajomatkan päästä! Oli ihana nähdä. Te olette kaikki aivan liian kaukana, mutta ei tuo loppujen lopuksi ole ystävyyttä haitannut jos ajatellaan, että olen itse asunut jo kymmenisen vuotta täällä Norjassa, ettekä ole vielä pyyhettä kehään heittäneet.

20130729-010040.jpg

Rovaniemi:

Rovaniemi ei petä koskaan. Vaikka en tällä kertaa ehtinytkään käydä juuri missään, oli rakennukset, tiet ja lyhtypylväät juuri oikealla paikallaan. Sittari (aka Citymarket) siellä missä sen pitääkin, joulupukin kylä, urkkaopisto (aka Urheiluopisto aka Santa Sport) ja lentoasema. Sydämeni on siellä, vaikka se onkin täällä.

20130729-010005.jpg

Sää:

Ja nyt alkoi kiroilu. Siis voiko huonompi tuuri käydä, että juuri sillä viikolla kun me ollaan kotihuudeilla kesälomalla, niin mittarissa on +12 astetta ja pohjostuuli oli niin kova, että se vei pienimmät koiratkin mennessään. Mukuloilla oli syysvaatteet päällä pipoista lähtien kun käytiin napapiirillä leikkimässä. Lähtöpäivänä olikin sitten tyyntä (kiitän ja kumarran sääukkoa siitä, että antoi meidän lentää hyvässä lentosäässä) ja aamullakin oli jo teepaitakeli. Ja lämmintähän siellä on sitten taas ollutkin siitä lähtien. Loistohomma. Mutta Gardermoenin kentälle sentään laskeuduttiin +29 asteen helteeseen. TAIVAALLISTA! Täällä Lillehammerissa oli ollut +26 – +29 koko sen viikon kun me olimme toppahaalarit päällä pohjoisen kesästä nauttimassa. Kotona saatiin sitten lämmöstä nauttia kokonaiset 2 päivää ja 7 tuntia (kyllä, otin aikaa) ennenkuin pilvet taas pilasivat koko homman. Kävin jopa järvessä uimassa, kolme kertaa! Normivuonna minulla on ympärivuotinen talviturkki, mutta nyt otin sen hetkeksi pois (2 päiväksi 7 tunniksi). Nyt on taas villasukat jalassa.

20130729-010022.jpg

Projekti Kilokamppailu:

Ööö…pitäsköhän vaihtaa heti aihetta? Projekti Kilokamppailu kun kärsi melkoisen takapakin juuri sillä hetkellä kun jalkani Suomen maata koskettivat. Hyvä etten jo Rovaniemen lentoaseman kahviosta käynyt ensimmäisiä munkkeja ostamassa. Kaikkea, toistan, k a i k k e a ,tuli syötyä liikaa. Fazerin sinistä, karkkia, Dobbelnougattia, jäätelöä, tätini tekemää maailman parasta pullaa, kakkua, ruokaa, leipää, rahkaa, sipsiä…Vaaka näyttää tosin samaa kuin reissuun lähdettäessä, mutta projektin onnistumisen kannalta olisi ollut lievästi sanottuna tärkeää, että puntarin numerot olisivat himpun verran pienemmät kuin pari viikkoa sitten. Taitaa jäädä haaveeksi se itselleni lupaamani palkinto, jota en tosin ole vielä edes keksinyt mikä se voisi olla. Eikö kellään ole ideoita? Pitäisihän sen edes pikkuisen kirvellä ihan tolkuttomasti ottaa kuulaan silloin 1.lokakuuta jos kun tavoitteeseen en pääsisikään, ja palkinto menisi sen sileän tien.

20130729-010013.jpg

Ei muuta. Heippa!

Jonna

Valkoiset reidet

Nyt kun tuo taivaalla asuva iso, keltainen ja kovin harvinainen mollukka näillä leveysasteilla taas yli viikon poissaolon jälkeen suostuu näyttäytymään, ja vaatteet vaihtuvat pitkistä kalsareista hameeseen ja toppiin, niin kyllähän se on taas pienoinen shokki huomata kuinka valkoinen tämä pohjoismaalaisen iho voikin olla.

IMG_2089

Vaikka kesä on jo käytännössä melkein ohi näinkin pitkällä, ei ihoni ei ole juuri väriä saanut. Toisaalta. Onko tuo oikeastaan ihmekään, koska 1. Laitan sun blockia jopa näillä leveysasteilla heti kun mollukan mahdollisesta näyttäytymisestä kerrotaan television säätiedotuksessa, ja 2. Sitä mollukkaa ollaan nähty tänä kesänä niin harvakseltaan ettei ne ruskettavat ja myös niin kovin vaaralliset säteet ehdi kauan sädehtiä ennenkuin harmaat ja raskaat pilvenperkeleet (anteeksi kielenkäyttöni) jo tukkivat säteilyreitin.

20130705-152816.jpgTänään paistaa!

Olen ehkä kuitenkin kallistumassa sille kantille, että kauniin pyöreät ja ah niin vitivalkoiset reiteni pääsevät paremmin oikeuksiinsa vihreää nurmikkoa vasten, kuin esimerkiksi kiinteät, lihaksikkaat ja sopivasti päivettyneet reidet. Ja katsokaa kuinka nuo siloiset viikko sitten ajellut sääreni aivan huutavat huomiota osakseen. Ja huomatkaa myös kesävarpaani. (Varpaani näyttävät aivan samalta kesät talvet. Kynsilakkaako? Ai mitä se on, ja kenellä sitä on aikaa tuhertaa varpaisiin?)

Mitäpä tähän taas muuta kuin, että näillä mennään. Hyvin on menty tähänki asti. Ja kukatkin elävät edelleen.

20130705-152803.jpg

Jonna