Joulutunnelmaa

Tädäm. Mun piti nyt vielä tän vuoden puolella tulla näyttään miten meidän perheessä joulustressaillaan.

Tässä oli lähtökohta kun oltiin jo laitettu vähän joulua, mutta ei oltu vielä lähestulkoonkaan maalissa. Kaaos ja katastrofi. Ei siis yhtään joulufiilistä vielä.

20131224-012637.jpg

20131224-012649.jpg

Ja tässä on vain muutama kuva keittiö-olohuone -akselilta. Muualta en edes viittiny ottaa kuvia. Kylppäri, makkari, eteinen/portaikko ja vierashuone oli kuin pahemman luokan pommituksen jäljiltä. Kodinhoitosekasorrosta puhumattakaan. Mutta eipä hätää. Ensin vain pienimuotoinen strategiapalaveri itseni kanssa, sitten muutama rätti/luutu esille ja pölyjen pyyhkimiseen. Ja ennenkuin olin ruokapöydän kohdalle ehtinyt, oli molemmat mukulaiset jo riistäneet yeah right! rätit mammaltansa, ja kummatkin olivat kovassa työn touhussa. Meidän ”joulusiivouksen” tänä vuonna teki siis 3,5 vee ja vähän yli 1 vee – ja ihan ilman pyyntöjä, uhkailuja ja/tai lahjomisyrityksiä. Halleluja!

Sivukommentti: Lapsityövoima sallittaneen siinä tapauksessa jos mamma olisi joutunut tekemään koko siivouksen itse, ja tuloksena olisi ollut totaalisen puhkipoikki oleva, rättiväsynyt, kitisevä ja pahantuulinen mamma, joka vielä kaiken lisäksi kärsii D-vitamiinin puutteesta?? (Juu, meinaan syyttää tuota puutostilaa ainakin vielä seuraavan vuoden verran. Todella kätevä ja uskottava tekosyy, suosittelen!)

Kun mukulaiset olivat touhunneet aikansa kyllästyneet rätteihinsä, pyysin avomiestäni kaappaamaan heidät kainaloonsa, ja ajoin heidät meidän ”elokuvateatteriin” evakkoon. Halvan lapsityövoiman ansiosta minun ei sitten tarvinnut ENÄÄ kuin kuskata kaikki miljoona tavaraa omiin paikkoihinsa, imuroida, luututa, ja pestä kylppäri sekä muutama pahimmista pikkukäsien jäljistä ja tahroista kärsivä ikkuna. Uskomatonta miten paljon sitä saakaan aikaseksi puolessatoista tunnissa, jos oikeasti on tehokas. Tosin pari tuntia piti vielä iltasella säätää joulukoristeitten kanssa, ja seuraavana päivänä ostaa vielä muutama uusi jouluhärpäke, mutta mukavaahan se vain on, se joulukoristelu siis. Joulu on ihanaa aikaa jos vain osaa olla stressaamatta. Ja ylpeänä voin kyllä kertoa, että tänä vuonna EN ole ”ressiny” tippaakaan. Piparkakkuja ei olla leivottu, piparkakkutalon kokoaminen jäi vain haaveeksi (tosin haaveeksi se on jäänyt aiemminkin vaikka olen kokoamista yrittänytkin), mitään muutakaan en ole leiponut (kaupasta oon tosin ostanut senkin edestä herkkuja), lahjoja aloin hankkimaan jo elokuussa, joten joulukuun alussa oli enään kymmenen lahjaa kolmestakymmenestäkolmesta jäljellä, eli nou stress myöskään sillä osastolla, ja ne joulukortitkin jäi muutaman heikon ja tuhoon tuomitun kuvanottosessio -yrityksen tasolle. Eikä yhtään ole stressannut etten ole tehnyt mitään ”mitä pitäis”. Tällä reseptillä mennään tänä vuonna, ja tiedä vaikka käyttäisin samaa reseptiä ensi vuonnaki.

Tässä vielä muutama hätäsesti napattu kuva mun stressittömästä joulusta.

20131224-012859.jpg

20131224-012914.jpg

20131224-012923.jpg

20131224-012931.jpg

Hyvää joulua kaikille! Kiitos seuraamisesta tänä vuonna. Toivottavasti pysytte kelkassa ensi vuonnakin. 🙂

Synttärisäheltämistä vol.2

Ensinnäkin, tämä postaus on jo viikon myöhässä, kun nuorimmaisen 1-vuotissynttärit oli viikko sitten sunnuntaina. Ja toiseksi, otsikko hämää nyt aivan häikäilettömästi. Minkäänlaisesta säheltämistä ei nimittäin ollut tietoakaan, vaikka odotettavissa oli jälleen suunapäänä juoksemista ja sekasortoa hetkeä ennen juhlia. Sekä omaksi, että kanssa-asujien yllätykseksi kaaos oli hallittavissa, tunteenpurkauksia ei päässyt syntymään, ja leipomiset ja laittamisetkin sujui vallan hienosti (tosin kakkukuvat unohtui ottaa. Mutta se menee enemmän sen surullisen kuuluisan ammetåken piikkiin).

20131028-003824.jpg  20131028-003837.jpg

Luulen, että mukulaisetkin aistivat mammansa yllättävän harmonian, eivätkä viitsineet edes testata mamman mahdollisia räjähdykseen johtavia rajoja. Itse synttärisankari tosin nukahti päivän ensimmäisille päikkäreille vasta tunti ennen juhlien alkua, joten pienoisen ilme oli aika mainio herätessään unilta kun tupa olikin unien aikana täyttynyt mesoavista mukuloista ja iloisista aikuisista. Ensimmäiset kaksi tuntia juhlien keskipiste tahtoi olla vain mammansa sylissä, joten mamma sitten ahtoi itseensä kakkua keittiössä, lapsi sylissä, seisoaltaan. Eihän olisi tullut kuuloonkaan, että olisin syönyt kakkua vähän myöhemmin, istuallaan. Ei ei. Hyvä etten ollut ensimmäisenä jonossa kakkuvadin vieressä.

20131028-003733.jpg

Pieni synttärityttö sai lahjaksi uusia leluja, jotka tuntuivat olevat kovin mieleen. Uusi aktiviteettitalo, värikäs lelujuna ja kävelyvaunu, jossa on aktiviteettipaneeli etuosassa joutuivat kovalle koetukselle heti ensi hetkistä lähtien. Useaan otteeseen iltapäivän aikana (vieraiden lähdettyä) mielenkiinto sekä muutama pienehkö vain yksivuotiaalle mahdollisella energialla toimiva peikkokohtauskin kohdistui näihin uusiin, onneksi itsessään pieniäänisiin, vempaimiin. Peikkokohtaukset aiheutuivat isosiskon uusia leluja kohtaan osoittaman mielenkiinnon takia, jota pikkusisko ei aivan ilmeisestikään katsonut hyvällä.

20131028-003757.jpg

Eli sähellyksiltä säästyttiin, ja hyvä niin. Tosin, pienimuotoinen ”mihin se vuosi katosi” -tyylinen kriisi meinasi päästä päälle siinä yöllä ennen synttäreitä, kun pieni ihanainen heräsi vaatimaan yöllistä maitopulloansa vain varttitunti ennen hänen syntymähetkeä. Siinä sitä sitten tuli palauteltua mieleen tapahtumia tasan vuotta ennen, ja mietittyä mihin hemmettiin ne päivät, viikot ja kuukaudet ovat menneet. Selasin kaikki yhdeksänsataa kuvaa läpi puhelimesta kello puoli kolme yöllä, ja tuttuun tyyliini vain päivittelin ja ihmettelin.

Sanonpa vain, että onneksi on ne kuvat. Muuten en edes uskoisi, että lapsi on ollut meillä jo kokonaisen vuoden…

IMG_0183

Näin se vain aika menee…

..mutta laturikriisi on onneksenne ohi! Varmastikin olette jo kaivanneet älykkäitä ja ajatuksia herättäviä juttujani viimeisten päivien aikana?!? Onneksi avomieheni on nyt ”korjannut” laturin, jonka vedenkestävyyttä nuorimmaiseni testasi viime viikolla.

Äkkiä ovat päivät kuluneet laturikriisin jälkeen ja yhtä sun toista on ehtinyt tapahtua. Päällimmäisenä mieleen ovat jääneet nuorimmaiseni onnistuneet nimiäiset. Leipomisista mainittakoon (kun se kuitenkin teitä kiinnostaa), että tein tällä kertaa juustokakun, joka onnistui melkein täydellisesti. Pohja nyt tosin muistutti jälleen sitä kuuluisaa Saharan autiomaata, mutta itsetekemäni suklaakastike pelasti sen mitä pelastettavissa oli. Lapsiamme ei ole kastettu kirkossa, vaan he ovat ”saaneet” nimen paikallisen humanistijärjestön järjestämässä seremoniassa. Norjassa humanistijärjestöön kuuluu yli 80 000 jäsentä. Me emme kylläkään kuulu järjestöön, mutta koska emme myöskään ole aatteiltamme kovin yhtääntippaa kristillisiä, on humanistijärjestön nimiäisseremonia meille paljon sopivampi. Se on miellyttävä (tosin himpun verran liian pitkä) ja virallisen juhlava tilaisuus, jossa tällä kertaa virallisesti nimen saavia lapsia oli kuusi kappaletta. Meidän juhlasankari oli aurinkoinen ja hereillä seremonian ajan, mutta nukahti bestefarinsa, eli norjalaisen ukkinsa syliin siinä samassa kun kotiin päästiin. Ja heräsi vasta kun kaikki vieraat olivat jo lähteneet. Ihana lapsi, kun antoi mammalleen rauhan stressata rauhassa.

 

IMG_2215Ystävän ottama kuva seremoniasta. Tosin vähän huonolaatuinen.

 

Toiseksi mieleenpainuvin tapahtuma sattui nimiäisiä edeltävänä päivänä, kun menin lasten kanssa hakemaan mammamummia ja siskontyttöä juna-asemalta. Olimme jo lastaamassa heidän laukkujaan autoon aseman parkkipaikalla, kun yhtäkkiä viereisen auton takaa käveli erittäin tutun näköinen mies paikalle. Ehdin nanosekunnissa ajatella, että tunnen kyllä tuon miehen jostakin. Olen aivan varmasti jutellut myös hänen kanssaan joskus. Seuraavan nanosekunnin aikana edelleen ammetåkesta* kärsivät hitaahkot aivosoluni järjestäytyivät uudelleen, ja viestittivät minulle, että hemmettisoikoon(!) tuo mieshän on minun oma veli! Itkuhan siinä pääsi, ja BabyBjörnissä keikkuva nuorimmaiseni oli tukehtua minun ja veljeni väliin kun takerruin veljeeni kuin viimeiseen oljenkorteen. (Tietämättömille tiedoksi, että BabyBjörn on semmoinen rintareppu, jossa vauva voi istua ja tuntea olevansa kuin Kate Winslet Titanicin keulassa tukka tuulessa tuivertaen. Ja äiti voi todellakin tuntea olevansa kuin kävelevä valtamerilaiva). Ihana oli yllätys, ja suuresti hämmästelen koko perheeni (tämän ainoan kerran onnistunutta) kykyä pitää jotain salassa. Meidän perheessä kun joululahjatkin annetaan päivää (tai viikkoa ennen), tai ainakin pakettien sisältö paljastetaan juuri ennen h-hetkeä.

Jonna i Finland + div. 014Veljeni ottama kuva minusta monen vuoden takaa. Täydellinen otos kuvaamaan hänen huumorintajuaan. Keskustelu ennen kuvan ottoa meni jotakuinkin seuraavanlaisesti:

Veljeni: Mie otan kuvan susta. Mene vähän taaksepäin. Vähän vielä. Käänny nyt ympäri. Mene nyt vähän oikealle.

Minä: Ai tähänkö?

Veljeni: Just siihen. *räps*

 

Kiitokset mammalle maailman parhaasta lohikeitosta nimiäisissä, lähes pyykittömästä pyykinpesuhuoneesta, piilotetuista tavaroista joita emme vielä edes tarvitse, mutta joita tulemme vielä etsimään, ja kiitos yöunista, jotka eivät loppuneetkaan kello 05 aamulla kuten normaalisti nuorimmaisen päättäessä aloittaa päivänsä vaan kello joko-se-on-noin-paljon?

Kiitokset kahdeksanvuotiaalle siskontytölle, joka hyppi, pomppi, juoksi ja leikki kolmevuotiaan vanhimmaiseni kanssa niin, että illalla sänkyyn mennessä lapsen silmät pelasivat hedelmäpeliä ennenkuin pää ehti tyynyyn asti. Ja kiitos kun olet niin ihana tyttö.

Kiitokset myös veljelleni vuoden ihanimmasta yllätyksestä. Muistakin, että seuraava vierailu tännepäin on sitten viimeistään ensi vuoden Birkebeinerritt aikoihin (Veljeni meni sitten lupaamaan avomiehelleni, että aikoo ensi vuonna osallistua sille samaiselle 94 kilometrin pyöräretkelle, jonka minä olen suuruudenhulluuttani luvannut polkea elokuun lopulla..tänä vuonna..)

 

Jonna

 

* Ammetåke: Amme = imettää, tåke = sumu –> imetyssumu (loistava käännös, mutta kun suomenkielestä ei löydy kunnon vastinetta. Ystäväni Paula, www.kuplablog.blogspot.no , on ottanut selvää, että tuo kääntyisi parhaiten muotoon imetysdementia, jota kukaan ei tosin suomeksi käytä. Ja totta puhuakseni, sumu kuvailee ainakin minun mielentilaani paremmin kuin dementia. Sumussa ollaan kuljettu nyt viimeiset kolme vuotta, eikä minkään maan tai valtakunnan säätiedotukset tai muutkaan lupaukset osoita merkkejä selkiytyvästä olotilasta vielä seuraavaan pariin vuoteen…Näillä mennään!)

Pakollinen blogihiljaisuus

Tulee pakollinen blogihiljaisuus (en edes tiedä kuinka kauan), kun nuorimmainen maisteli juuri äsken tietokoneen laturinpäätä, ja laturinpää otti ja sanoi sopimuksen irti. Toinen, aivan samanlainen laturi koki juurikin samanlaisen rakkauden osoituksen noin 2,5 vuotta sitten kun vanhimmaiseni pääsi tuolloin käsiksi laturiin. Ja silloinkaan ei laturilla ollut sen edempää huumorintajua kuin nytkään. Sopimus loppui siihen.

Nyt on enää 6% akkua jäljellä. Vähiin käy ennenkuin loppuu.

Ei näiden mukuloitten kanssa kyllä ainakaan aika käy pitkäksi. Eikä rahareiät lopu.

Ja mitä tästä opimme? Älä hyvä ihme ole pois 3,5 sekuntia kauempaa jos huushollissasi asuu ryömivä, konttaava, kävelevä tai juokseva alta kymmenvuotias lapsi.

…4% jäljellä…

 

Jonna

Synttärijuhlaa ja sähellystä

Meidän pieni iso tyttö on nyt kolme vuotta. Mamman tuntemukset asiasta ovat vähän ristiriitaiset, joten jätettäköön turha analysointi tällä kertaa sikseen, ja mennään suoraa päätä itse synttärisäheltämiseen. Itse juhlat onnistuivat kyllä hienosti, ja synttärisankari oli enemmän kuin tohkeissaan, mutta ne järjestelyt. Se oli kyllä taas yhdenlaista sähläämistä.

IMG_2093_2”Kukka-asetelma” oli ainakin hieno!

Mamma aloitti järjestelyt omasta mielestään ihan ajoissa aivan liian myöhään ja hoppu tuli. Kakkupohjan ja muffinssit tein edellisenä iltana, mutta leipominenhan EI ole minun juttu, joten eipä se taaskaan mennyt kuin strömsössä (tuostahan taitaa tullakin tämän blogin punainen lanka: Tekemiset, jotka eivät menneet kuten strömsössä. Ja niitähän onkin sitten heti monta).

IMG_2116Tuuliviirikin oli hieno!

Koska en ole supermamma, niin päätin tehdä muffinssit puolivalmisteesta ”aikaa säästääkseni”. Vettä ja margariinia tai neutraalia öljyä, pussin sisältö sekaan, sekoitus ja uuniin. Ei pitäisi olla mutta oli ylitsepääsemätön tehtävä. Minä kun muistelin, että olen aiemmin käyttänyt rapsiöljyä tähän tarkoitukseen, joten käytin sitä. No, en varmastikaan ole rapsiöljyä käyttänyt koska taikina maistui  v a i n  rapsiöljyltä. Ensimmäinen kirosana. Mutta ei hätää, olen ongelmanratkojana huippuluokkaa, joten aloin heittelemään mukaan vähän lisäaineita. Mukaan päätyi noin puoli pussia kaakaojauhetta, tummaa kaakaojauhetta, vanilliinisokeria, tavallista sokeria ja puoliksi syöty tummasuklaalevy, jonka ensiksi sulatin mikrossa. Lopulta rapsiöljy ei maistunut enää niin voimakkaasti, joten annostelin taikinan vuokiin ja uuniin. Huokaus.

Olin onneksi ostanut kaksi pussia (tässä tapauksessa tunsin itseni todella hyvin, koska tiesin etukäteen, että jotain menee päin hanuria). Sain ahaa -elämyksen, ja ajattelin, että kun minulla ei ole neutraalia öljyä niin teen sen toisen pussin sulatettuun voihin. BIG mistake! Toinen kirosana. Taikina maistui voilta. Ei miltään muulta. Ja pussin kyljessä lukee todellakin margariini, ei  v o i. Noh, ongelmanratkaisutaidot kehiin taas. Tällä kertaa mukaan päätyi noin kolme desiä jauhoja, puoli pakettia vanilliinisokeria, tavallista sokeria ja mustikoita. Muffinssit uuniin vain. ”Hyvä” tuli. Huokaus.

Seuraavana oli vuorossa täytekakkupohjan teko. Googlasin ohjeen netistä ja ajattelin, että 1 kokonainen annos ja 1/3 annosta riittää kahteen vuokaan. Suorakulmaisesta pitäisi saada sen verran paksu, että siitä voisi leikata yhden kerroksen ja Hello Kittya ei tarvitse leikata ollenkaan. Kahdeksan munan kakkupohja. Ja tässä tulos:

IMG_2095

Kolmas kirosana. Taisin vatkata vähän turhan ronskilla kädellä kun heittelin niitä jauhoja sekaan. Se munavaahto vähän lässähti, ja eihän se sitten enää uunissa mihinkään nouse. Neljäs kirosana.

IMG_2096

Kakkuun tuli sitten yksi kerros täytettä Hello Kittyn alle. Viides kirosana ja huokaus.

IMG_2136_2

Tuossa on lopputulos. Hienohan siitä tuli!

Juu, tuli hieno, mutta oli vaan niin pirun kuivaa, että saharan autiomaan hiekkakin on kosteampaa tuohon verrattuna. Seuraavalla kerralla kun teen täytekakun (kaippa näitä on väkipakostakin tehtävä jatkossakin) niin meinaan  u i t t a a kakkupohjan omenamehussa.

Muusta sähläämisestä en taidakaan enää kirjoittaa. Johan tässä muuten menee loppukin uskottavuus..? Ja kuten tuolla alussa mainitsin, oli juhlat oikein onnistuneet. Synttäritytön piti heti päästä testaamaan lahjaksi saamiaan ”katuliituja” (gatekritt norjaksi. Ei ole harmainta aavistustakaan onko katuliitu oikein käännetty, mutta luotan lukijakuntani älykkyyteen, jotta varmasti ymmärrätte mitä tarkoitan).

IMG_2173_2

PS. Eräs lukijani kommentoi aikaisempaa postaustani kirjoittamalla, että tiedä vaikka blogistani tulee leipomisblogi. Mitäs olet mieltä nyt? ;D

Jonna

Melkein kolmevuotiaan unelma

Vanhimmainen tyttäreni täyttää tasan viikon päästä 3-vuotta.

EIIII! Eiiii näin pian! Eihän siitä ole kuin pienoinen hetki kun lyllersin kuudetta päivää yliajalla kohti turkkilaista ravintolaa täällä Lillehammerissa, ja ennenkuin jälkiruoka oli syöty oli synnytys käynnissä. Ja kymmenen tuntia myöhemmin oli maailman kaunein MiniMe syntynyt. (No totta hemmetissä lapsi oli/ON kaunis. Katsokaa nyt sen äitiä!)

Mutta eihän tuosta ole kuin hetki.

Ja nyt se lapsi on jo jankuttanut tammikuusta lähtien: ”Emiilä bursdaa kesälää. Mamma tekkee bursdaa kakuun. Mamma osaaa.” (bursdag = synttärit)

Sitten tämä samainen lapsi jatkaa: ”Emiilä saa kissa kakuun. Mamma osaa tehää kissa kakuun.”

Kissalla tarkoitetaan tietysti vain sitä yhtä ja ainoaa kissaa, joka on pistänyt koko maailman pikkutytöt (ja isommatkin tytöt) sekaisin jo monta vuotta. Hello Kitty (tai Hoje Kiti niinkuin meillä tätä kissaa kutsutaan). Kukapa muukaan. Ja meidän pieni, kohta aivan liian pian kolmevuotias Emilie -tyttönen on niin rakastunut tähän ärsyttävän söpöön kissaan, että kuvittelee saavansa mamman leipoman kissakakun synttäreilleen. Jokapäiväisestä kissakakusta ja synttäreistä höpöttämisestä päätellen, tämän lapsen suurin unelma ja haave on saada juurikin Hoje Kiti kakku synttäreille. Sääliksi käy lasta, jolle ei vielä ole avautunut se tosiasia, että tämä mamma EI LEIVO. Tämä mamma on sen sijaan käyttänyt puoliomaisuutta ostanut muutamia Hoje Kiti härpäkkeitä lapsensa synttäreille. Olen aivan varma että lautaset, mukit, servetit, ilmapallot ja pöytäkoristeet korvaavat yhden puuttuvan Hoje Kiti kakun…

 

Hello-kitty-bambooKuva lainattu http://www.partypieces.co.uk

Hello Kitty -kakkuvuoka ja muffinssikoristeet saapui postissa eilen…Need I say more?

 

Jonna