Haaste s11s

Minut on blogihaastettu! Kiitos vain Paula haasteesta, otan tämän lapsenmielisellä innolla vastaan!
Haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset:
1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään
2. Jokaisen haastetun tulee vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Haastajan tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut ja kenet haastat
6. Eikä takaisin haastamista
————————————————————————————————————–
11 asiaa blogin omistajasta:
1. Perhekeskeinen koti-ihminen, joka haluaisi päivät pitkät nysvätä pikkuprojektien parissa, mutta jolla ei ole siihen kahden pienen lapsen ja yhden täyspäiväisen työn takia aikaa.
2. Voin yhdeltä istumalta syödä levyllisen Fazerin sinistä! Tosin pakko sanoa, ettei täältä Lillehammerista ainakaan saa käsiinsä Fazeria, joten levyllistä en pääse tuhoamaan kuin aivan liian harvoin.
3. Hartain toiveeni on, että joku älykkö keksisi aikakoneen, jolla saisi vaikka kuusi tuntia lisää aikaa vuorokauteen. Tai että joku poliitikko päättäisi, että viikonloppu kestää kolme päivää. Tai neljä.
4. Olen pahimmanluokan kontrollifriikki, ja arvatkaas mikä mun virallinen titteli töissä onkaan..? Controller!
5. Paulan tavoin, mullakin on aivan parhaat ja ihanat mukulat. Eikä varmaan passaa unohtaa mainita ihanaa miestäkään, vaikka hän ei tätä blogia kykenekään tarkistamaan mahdollisista edes osittaisista rakkauden osoituksista.
6. Olen jossain älyttömässä hulluuden puuskassa muutama päivä sitten ilmoittautunut talousjohtamis -kurssille. Arvioitu tuntimäärä, jonka keskiverto-opiskelijat käyttävät kurssin läpiviemiseen on noin 210 tuntia. Jos pänttään pari tuntia illassa, niin jotakuinkin kolmessa kuukaudessa olisin taaplannut kurssin läpi, tehtävineen päivineen. Ja koekin pitäisi sitten vielä suorittaa keväällä. Ihan niinku mulla ei ennestään olis mitään tekemistä iltasin…!!!
7. Voitin pari-kolme viikkoa sitten työpaikan välisen Go Kart-kilpailun. Kyllä siinä oli miehillä vähän sulattelemista, kun pienikokoinen naisihminen otti kierroksella kiinni hitaimmat, ajoi sisäkurvista ohi ja oli ainut, jota paikan pitäjä neuvoi ajoratojen valitsemisessa, jotta saisin vielä paremman kierrosajan. Jäi aivan naurettavan hyvä mieli koko touhusta.
8. Mun mielestä imuri on maailman paras keksintö. Me ollaan ihan bestiksiä.
9. Joskus ikävöin Suomea kielen, kulttuurin ja tuttujen paikkojen takia. Mutta enimmäkseen ikävöin rakkaita ihmisiä siellä Suomessa. Teitä on monta!!!
10. Mulla on lentopelko, joka ei estä minua matkustamasta, mutta joka vaikuttaa niin vahvasti, että en syö mitään matkustuspäivänä huolimatta siitä onko lento aamulla vai illalla. Syön ensimmäisen kerran (mutta sillon syönkin sitten kolmen edestä!) vasta sitten kun olen perillä määräpaikassa.
11. Minä olen aina ollut ja tulen aina olemaan myöhässä kaikkialta. Olin jo syntyessäni myöhässä. Kaksi viikkoa, ja silloinkin joutuivat houkuttelemaan minut ulos. Sieltä se varmaan jo juontaa juurensa.
IMG_1047
11 vastausta Paulan kysymyksiin:
  1. Tunnenko minä sinut? Miten? Kyllä! Meidät yhytti yhteen mun entinen työkaveri Suomen suurlähetystöstä, Oslosta. Kiitokset vain Maaritille siitä! Ensimmäisellä kerralla kun tavattiin, sain noin 100 euron parkkisakot, kun unohdin tauottoman molemminpuolisen toistemme päälle puhumisen lomassa käydä laittamassa lisää aikaa mittariin. Sen jälkeen treffailtiin, kasvatettiin mahoja, puskettiin nuorimmaiset maailmaan 9 päivän erotuksella, treenattiin, sitten jo yhtäkkiä oltiinkin jo muuttamassa teidän kamoja, ja nyt ikävöin rakasta ystävääni.
  2. Oudoin ruoka, jota teillä on tapana syödä? Meidän mukuloitten lemppariruoka on pölseä lumppessa, norjaksi pølse i lompe. Se on siis nakkimakkara, joka käärästään ohuen ohueen rieskan makuiseen ja lätyn näköiseen lerpakkeeseen, ja popsitaan poskeen. En tiedä onko se nyt niin outoa ruokaa, mutta ei Suomessa ainakaan käärästä nakkeja rieskaan.
  3. Jos saisit valita ammattisi riippumatta koulutuksesta, palkkatasosta ja muista käytännön asioista ja järjestelyistä, niin mitä tekisit? Olisin tanssija tai tutkija. Tanssisin päivät pitkät hiphoppia, tai sitten tutkisin uusiutuvia energialähteitä. 
  4. Minkä kirjan luit viimeksi (kokonaan)? Dan Brownin Infernon. Suosittelen. 
  5. Miksi kirjoitat blogia? Ensisijaisesti pitääkseni yllä suomenkielen ”taitojani”, jotta pystyisin välittämään äidinkieltäni edelleen norjansuomalaisille mukulaisilleni. Ja jotta he edelleen oppisivat kommunikoimaan edes jollain muotoa ymmärrettävästi suomenkielellä. Pian kymmenen vuotta ulkomailla on nimittäin tehnyt tehtävänsä, ja äidinkielestäni on vakaasti hiipimällä tulossa kakkoskieleni. Näitä blogipostauksiakin tehdessäni joudun useasti kääntämään lauseen mielessäni suomeksi ennenkuin se pääsee kirjalliseen muotoon.
  6. Mikä on paras asia kotonasi? Ehdottomasti se, että on paljon tilaa kaikelle romulle ja roinalle mitä kannan sisälle harva se päivä. Avomies osallistuu myös romun keräämiseen erittäin tehokkasti, joten tilaa on hyvä olla. Paljon. 
  7. Mitä asiaa et muuttaisi itsessäsi? Oi. Eh. Oi… Hmm. Hetkellisen tehokkaan miettimisen jälkeen päädyn vastaamaan, että en muuttaisi itsessä kykyäni olla empaattinen.
  8. Mikä on ollut turhin hankintasi? Ja minähän en turhia hanki! Just joo..lue vastaus 6. uudelleen… Turhin hankinta on varmastikin semmonen yks kakkuvuoka jokunen vuosi takaperin…turha varmaan kertoa, ettei sitä ole vielä koskaan käytetty…
  9. Mikä on paras ajansäästövinkkisi? Laitan seuraavan päivän tarha-ja työvaatteet valmiiksi edellisenä iltana, pakkaan tarhakassit ja työlaukun, ja teen aamupalaeväät mukuloille ja itelle niin valmiiksi kuin mahdollista. Aamulla saan sitten nukkua vartin pitempään, jos lapsukaiset eivät sitten päätä herätä ennen kukon pierasua. 
  10. Miten rentoudut? Ostan viistoista joululehteä ennenku lokakuu on puolivälissä ja suunnittelen joulua. Aivan parasta rentoutumista. Suunnitteluasteellehan ne kaikki jouluprojektit sitten jääkin, mutta tässähän kysyttiinkin vain miten rentoudun. Ei miten stressaan. Suunnittelujen toteutus kun ei ole muutakuin stressaamista. Lopun vuotta ostan sisustuslehtiä, ja suunnittelen…JA nekin jää siis vaan sille asteelle, kuten ehkä olette jo saattaneet huomata..
  11.  Nouseeko kätesi ylös, kun pyydetään vapaaehtoista? No aivan takuulla. Yllätyshullu kun olen.
IMG_0370
11 uutta kysymystä teille kanssabloggaajille:
1. Onnellisin muistosi?
2. Jos sinun olisi pakko vaihtaa osia jonkun kanssa kuukaudeksi, kuka se olisi?
3. Laitatko mieluummin ruokaa vai siivoatko?
4. Punaviini vai suklaa? Eikä saa vastata molemmat! 😉
5. Missä haluat olla 5 vuoden päästä?
6. Oman kodin jälkeen maailman paras paikka?
7. Harrastus, jonka haluaisit aloittaa?
8. Mieleen painuvin elokuva?
9. Mihin käytät eniten rahaa?
10. Luetko mielummin hauskaa blogia vai faktablogia?
11. Paikka, johon haluaisit matkustaa ja miksi?
IMG_0112
Kanssabloggaajat, jotka haastan ovat (ja teitä, jotka kuulutte joukkoon yli 200 lukijaa on varmasti listalla, mutta haastan teidät silti!) :
Jumpingaround Pauliina
Mamá te ama Oona Elina
Tutipuu Lindiz
Leluteekki Emilia
LillaLove Laura
 
…Loput blogit olisi sitten olleet norjalaisia, joten taidan nyt tällä kertaa jättää ne haastamatta. Te seitsemän haastettua kanssabloggaajaa olette sitäkin arvostetumpia tämän bloggaajan silmissä. Jään mielenkiinnolla odottelemaan postauksianne!
Advertisement

One thought on “Haaste s11s

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s