Olipa kerran blogi…

…jonka tie blogien huipulle alkoi lupaavasti, ja joka saavutti nopeassa tahdissa kansainvälistäkin huomiota (ref. lukijoita 15 eri maasta!), mutta joka olemattomista yrityksistä huolimatta oli kuivumassa kasaan blogin pitäjän laiskuuden, saamattomuuden, ajan puutteen (tähän kohtaan eräs entinen valmentajani olisi tokaissut: ”laita asiat tärkeysjärjestykseen”) ja huonon turhan rönsyilevän ulosannin vuoksi. Kaikki tarinat, sekä suulliset että kirjalliset vievät niin paljon aikaa, että avomieheni on viime aikoina muutaman kerran tokaissut minun alottaessa (suullisesti) kertomaan jotain järjettömän hulvatonta tarinaa kanssaihmisille: ”Kort versjon, kjære. Kort versjon. – Lyhyt versio, rakkaani. Lyhyt versio.”

Mutta minä tokkura en siltikään osaa muista tarinan rönsyillessä eteenpäin kertoa lyhyesti enkä ytimekkäästi yhtään mitään. Tämä ihmislapsi kun vaan ON luotu puhumaan, ja näköjään myös kirjoittamaankin, pitkään ja hartaasti, nykyään kanssaihmisten kauhuksi jopa kahdella kielellä, ja huolimatta asian tärkeydestä tai siitä tosiasiasta, että tarinankertojalla olisi todellisuudessa hajuakaan saarnaamastaan aiheesta.

Ja nyt alkaa vielä näyttämään siltä, että suuruudenhullut suunnitelmani elättää itseni tätä blogia kirjoittamalla ensi kesään mennessä alkavat kuivua kokoon. Ainakin jos tämä julkaisufrekvenssi jatkuu. Mutta eipä hätää! Ei muutakun uudet entistä suuremmat ja hullummat suunnitelmat esiin. Mitähän järjenköyhää sitä sitten keksisi? Kävellen Afrikkaan neljässä päivässä?

Niin muuten. Ne mun muut julkiseen jakoon menneet projektit on myös kuivumassa tai kuivuneet kasaan ennenkuin ne pääsivät kunnolla alkuunkaan. Ensinnäkin projekti kilokamppailu junnaa paikallaan, ja aikaa on enää 12 päivää. Tavoitteeksi asetetusta kahdeksasta kilosta on lähtenyt kolme, ja sitäkin kyllä ihmettelen suuresti, koska totuus on se, että syön edelleen karkkia joka päivä.

Entä se toinen projekti, se pieni 94km:n pyöräretki Norjan vuorilla. Se taas lässähti treenaamattomuuteen ja pelkoon siitä, etten ehtisikään perille ennenkuin joku toimitsija matkan varrella illan pimetessä huitoisi minut vasemmalle ja kertoisi, että nyt se on loppu. Ja entäpäs sitten ne iänikuiset sisustusprojektit, joista oli myös tarkoitus kirjoittaa ja näyttää kuvia. Nekin on jäädytetty odottamaan hamaa tulevaisuutta, koska nuorimmaisestani on yhtäkkiä tullut niin liikkuva, että hän tuntuu yltävän kaikkialle, ja onnistuu vielä olemaankin kaikkialla yhtä aikaa. Tällä hetkellä meidän jokaikinen kynttilänjalka, kukkaruukku, sisustuskirjain ja tuikkuastia on piilotettu pieniltä käsiltä laitettu talteen. Siitä huolimatta meillä vallitsee sekasorto senkin jälkeen kun olen järjestellyt, siivonnut, puunannut ja tuunannut useamman tunnin. Ja kuka ryökäle se on, joka tätä tavaraa tänne meidän taloon kantaa?!?!

Mutta eikös se nyt kuitenkin teidänkin mielestä ole aivan normaalia täysin naurettavaa olla tämmöinen, joka huutelee kaikki suuret suunnitelmansa kaikelle kansalle, ja sitten ei kuitenkaan saa mitään aikaiseksi? Sehän vain antaa kuvan tavallisesta, rohkeasta vähintäänkin epäonnistuneesta mammasta, jonka idioottimaiset räpellyksiset projektit nyt vain eivät ole tällä kertaa onnistuneet. Vai olisiko teitä muitakin räpeltäjiä olemassa?

 

20130918-232637.jpgIhan vain todistusaineistoa viitaten ensimmäiseen lauseeseen… 😀

 

Go räpeltäjämammat Go!

Jonna

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s